Tänään merkkasin kalenteriini miehen uusia työvuoroja ja laskeskelin pienten hoitopäiviä ensi kuulle. Olin merkannut raskausviikkoja valmiiksi kalenteriin, aina torstaille, kun olisi vaihtunut uusi viikko. Toki nämä merkinnät minä sotkin jo aikaisemmin, mutta kyllähän se sotku siitä muistutti. Yhdeksäs viikko olisi jo menossa. Toisaalta mietin myös sitä puolta, että jos en olisi käynyt otattamassa silloin sitä hcg-arvoa: olisinko edelleen siinä uskossa, että meille maalisvauva tulee? Vai olisiko alkanut vuoto ja/tai kivut, että olisi pitänyt lääkäriin mennä? Ensi viikolla olisi ehkä ollut ensimmäinen neuvola ja siellä oltaisiin yritetty kuunnella sydänääniä. Ne kun on yleensä kuuluneet ekalla kerralla neuvolassa käydessä. Miten paljon raskaampaa tämä kaikki olisikaan, jos asia olisi selvinnyt myöhemmin!

Nyt olen alkanut miettimään uutta raskautta enemmän, vaikkakin pelottaa, että sujuuko sitten kaikki niinkuin pitääkin? Ja alkaako uusi raskaus pian vai onko edessä kuukausien piina? Miten töissä suhtaudutaan, kun tulihan tämä ilmi sairasloman vuoksi? Edellinen äitiysloma kesti pitkään, kun niitä oli kaksi peräkkäin ja välissäkin hoitovapaata. Ja toisaalta taas sekin puoli, että Pikku Myyn raskaus oli vaikea ja jouduin olla paljon sairaslomalla. Olen kuitenkin nyt sellaisessa paikassa töissä, missä minä haluankin (vaikkakin edessä on useat vuodet sijaisuuksien tekoa).