Kuopus tahtoo välttämättä viedä päiväkotiin syntymäpäivänsä kunniaksi täytekakun. Onneksi hänen ryhmässään ei ole kenelläkään mitään pahoja allergioita, mutta kakussa ei saa olla munia, mansikoita eikä suklaata.. Tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun on viimeksi leiponut rajoitetuin ruoka-ainein. Minulla oli joskus todella hyvä kakkupohjan resepti, mutta en löydä sitä mistään! Etten vain tehnyt sitä silloin ihan ulkomuistista.. Taisi olla niitä harvoja todellisia herkkuja tiukan imetysdieetin aikana.

Tälläisellä ohjeella kuitenkin tein pohjan:

250g margariinia
3dl sokeria
7dl jauhoja
3tl leivinjauhetta
4tl vaniljasokeria
2dl persikkamehua
2dl sitruslimsaa

Margariini ja sokeri vaahdoksi, kuivat aineet sekoitetaan keskenään ennen lisäämistä margariinisokerivaahtoon ja lopuksi nesteet varovasti.

200 asteessa tuo on nyt ollut 50 min, eikä ole vieläkään valmis, huoh! Saa nähdä mitä tulee.. Kova olisi jo kiirus nukkumaan, kun pitää yöksi töihin. Kakku pitäisi vielä koristella tänään, sillä aamulla en sitä ehdi tehdä. Tai jos aivan mahdottomaksi ilta menee, niin vien sitten tytöt myöhemmin päiväkotiin (ja pääsen myöhemmin aamulla nukkumaan..).