Esikoisen mentyä ratsastamaan menin itse pikkutyttöjen kanssa käymään ystäväni luona. Oli taas mennyt tosi pitkä aika, että en ollut siellä käynyt ja juttua olisi riittänyt vaikka miten paljon, mutta voi huoh!

Istuimme olohuoneessa ja kuopus ravasi pitkin alakertaa lelujen kanssa. Yritin pyydellä häntä pysymään olohuoneessa, mutta tuloksetta. Hetken päästä hän oli tulossa keittiöstä eteiseen, kun kompastui kynnykseen ja kaatui kädessään olleen lelun päälle! Päästyäni hänen luo oli lattialla jo aika paljon verta. Ei muuta kuin paperia ja yrittää pyyhkiä verta pois niin, että näkisin mistä sitä tulee. Arvelin, että tulisi nenästä, kuten sitten olikin, mutta paikkapas olikin enemmän yllätys. Neiti oli saanut nenäänsä kunnon halkeaman ihan sieraimen yläpuolelle. Hetken aikaa sitä yritin pyyhkiä ja pidellä ettei vuotaisi, mutta eipä se oikein auttanut. Laastariakin siihen kokeilin laittaa, mutta ei neiti antanut sen olla paikoillaan. Joten lähtö terveyskeskukseen liimattavaksi ja teipattavaksi.

Autossa lensi jälleen laastari pois, mutta veren tulo oli jo maltillisempaa. Vain pari kertaa, liikennevaloissa, jouduin pyyhkimään. TK:ssa oli jo neidillä kaikki hyvin, ei verta tullut enää eikä sattunutkaan mihinkään. Kunnon kiukut saikin jo päälle sitten ollessaan toimenpidepöydällä minun pitäessäni häntä paikallaan, että haava saatiin putsatuksi ja liimatuksi. Sen verta oli nopeaa toiminta, että ei myöhästytty esikoista hakemasta kuin vartti. Esikoinen meinasi kyllä pyörtyä, kun kerroin miksi olemme myöhässä. Tallilla hän olisi voinut olla vaikka iltamyöhään saakka.

Pian kotiin päästyämme olikin pienten jo aika mennä nukkumaan, joten toivon mukaan liimaus saa nyt olla rauhassa. Ei se teippaus ainakaan kovin häirinnyt, mutta viisi päivää sen pitäisi olla siinä tukemassa liimausta. Katsotaan miten meidän käy. Tilanteen rauhoituttua ehdin jo voivotella, kun torstaina on päiväkodissa tytöillä kuvaus. Onneksi teippi on ihonväristä, että ei ihan kilsan päähän loista..