Netistä löytyy varmaan kaikkeen mahdolliseen erilaisia vastauksia,
oikeellisuus on sitten ihan toinen juttu. Reseptejä tulee haettua
silloin tällöin, kuten tänäänkin. Minulla on nimittäin ollut aivan
ihana toffee-resepti, mutta se on kadonnut muuttojen saatossa. Eikä tuo
arkistointipuolikaan ole reseptien puoleen oikein kohdallaan. Noh,
reseptejä löytyi vaikka millä mitalla, mutta mistä sitä sitten tietää
mitä käyttää? Joissakin oli käyttäjien kommenttejakin mukana, mutta kun
osa on onnistunut ja osa haukkuu reseptin huonoksi, niin mitä siinä
sitten uskoo? Noh, minä tein sitten muunnelman muutaman pohjalta ja nyt
on toffee tuolla jäähtymässä. Ohjeeksi tuli tälläinen:
4rkl margariinia
0,5dl fariinisokeria
4,5dl sokeria
5dl kuohukermaa
Margariinin sulatin kattilassa, sekaan sokerit ja lopuksi kerma. Keittää sitä sai 40min ennenkuin se tuntui sopivan jähmeältä, mutta kattilaa ravatessani totesin ainakin maun olevan kohdallaan. Katsotaan nyt sitten illalla, että millainen sen koostumus on. Toisen puolen laitoin jäähtymään ihan sellaisenaan ja toiseen puolen laitoin sekaan Wienernougat Crush pussista ehkä noin 50g.
Hyväksi todettuja reseptejä toffeen suhteen saa kertoa kommentteihin!
Edit klo19:
Hyvin onnistui!

Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.