Kuten edellisen blogauksen kommenteissa totesin, niin tänään on jo parempi olo jalan suhteen.  Pystyn jonkin verran varaamaan jalalle ja viime yön nukuinkin hyvin. Olen ollut tässä aamun aikana vähän ilman keppejä, mutta se on ollut virhe. Oikea jalka väsyy, kun sillä on painoa koko ajan enemmän ja vasen väsyy, kun ei ole vielä kunnossa. Mutta muutaman askeleen pystyy jo mennä ilman kipua. Toisaalta pelottaa, että onko se nyt kipulääkityksen tuomaa harhaa vai onko jalka parempi. Luulen, että vähän molempia.

Eilen illalla aloin kutoa sormikkaita. Käytin harmaata sekä viininpunaista seiskaveikkaa eli ne on jussi-kuvioilla. Tein vain virhelaskelman kuvioiden suhteen ja aloitin raidat jo resorissa. Olen ollut koko ajan kahdenvaiheilla, että purkaisinko vai antaisinko olla - ja silti jatkanut koko ajan kutomista niin, että toinen on kokonaan valmis (myös sormet) ja toisessa on peukalo jo ja saa aloittaa muut sormet ihan kohta. En varmaankaan siis pura? :D Eikö nuo nyt mene vaikka pihasormikkaina sitten, tekee toiset sitten julkiseen käyttöön.. Onpahan tekemistä!

Jämälangoista aloin tehdä taannoin hartiahuivia, mutta käyttämäni lanka oli liian paksua siihen kuvioon. Tein kuitenkin huivia niin paljon kuin lankaa piisasi, sai harjoitella sitä kuviota. Hetken aikaa sai miettiä miten sekin menee, kun otin vanhasta huivista mallia. Noh, siitä tuli melkein oikean kokoinen, kun lanka loppui. Purkasin sen tuossa alkuviikon pakkasten aikaan ja tein kaksinkertaisella langalla miehelle lapaset. Niistä tuli niin paksut, että ei palellut käsiä edes yli 30 asteen pakkasilla!