Pääsin aamulla tutkimukseen ilman sen pidempiä jonotteluita. Olin paikalla puoli tuntia aikaisemmin kuin mitä piti ja olinkin varautunut istumaan odotusaulassa. Käsityökin oli mukana. Mutta kun sain kutimet käteeni, niin minut jo huudettiin sinne. Se siis siitä rauhoittumishetkestä, tosin eipä tullut viime hetken paniikkia.

Kun olin tutkimuspöydällä makaamassa ja kaikki oli valmiina, niin iski vielä paniikki. Nimittäin vessahätä! Ei siinä auttanut kuin mennä käymään vielä vessassa.. Ja eikun uudelleen siihen makaamaan. Ensimmäisellä kerralla oli tulla todellinen paniikki ja ahtaanpaikankammo, mutta nyt olin rauhallinen. Pidin silmät kiinni koko ajan enkä ajatellut olevani 60cm halkaisijaltaan olevassa putkessa. Kuvauksien aikana kuului meteliä, mutta yritin vain kuunnella musiikkia ja hengitellä rauhassa. Välillä meinasin mennä sekaisin hengittämisessä, kun yritin olla vain ihan liikkumatta, mutta selvisin siitä! Sillä hetkellä se kaikki tuntui tosi pitkältä ajalta, mutta kun se loppui, niin olin hämmentynyt. Jotenkin ajattelin, että pidempään siinä menee. No menihän siinä 20min, mutta yllättävänkin nopeasti. Taisin vähän torkahdellakin välillä :D

Nyt pitääkin sitten jännittää sitä tulosta, huoh! Tiedän, että se näkyisi jo sairaskertomuksessani, mutta en kyllä viitsi soittaa. Eikä sitä kukaan hoitajista saisi minulle edes sanoa.. Voipi olla, että menen käymään työpaikalla samalla reissulla, kun haen lapset hoidosta. Jos menen ajoissa, niin meidän oma lääkärikin olisi vielä osastolla..

Katsotaan miten paniikkiin tässä vielä joudun. Koko ajan vakuuttelen itselleni, että minulla ei ole MS-tautia. Oireet ovat vain ja ainoastaan psyykkisiä. Mutta onko sekään nyt sitten niin kiva asia?? Asian varmistuminen voi laukaista vielä voimakkaammin kaikki tunteet pintaan. APUA!