Nukkuminen on niin tärkeää, että sitä ei taas muistanut ennenkuin nukkui huonosti. Eilen yövuoron jälkeen sain nukutuksi alle 3h ja koko päivä oli sen mukainen. Kaikki menee pieleen ja kaikki asiat vastustaa. Illalla sitten vielä nukahdin, kun laitoin tyttöjä nukkumaan. Ei siinä mitään, mutta kun miehen puhelin soi muutaman tunnin päästä ja heräsin sitten siihen taas. Ja valvoin kolmeen saakka. Tänään aamulla tytöt heräsivät ennen seitsemää. Ja vaikka minun piti tänä aamuna saada nukkua, niin paskat, hereillä ollaan.

Eilinen oli kyllänsä vaikea päivä, tästä näyttää tulevan vielä pahempi. Joku tälläinen päivä on vielä se meidän avioliiton viimeinen, kun minä en enää jaksa. Mikään ei taas huvita.

Täksi päiväksi oli sovittuna tytöille hoitopäivä, että minä saan rauhassa laittaa taas varastoa järjestykseen. Ei huvita. Ei kertakaikkiaan kiinnosta millään tavoin. Mitä väliä sillä on, että onko se siisti vai ei. Tai että saisiko täältä sinne laitetuksi jotain. Kun elämä tuntuu olevan kaikkea muuta kuin nautittavaa, niin on ihan sama miltä täällä näyttää. Miksi minun pitäisi olla ainut joka täällä tekee? En aio siivota, en laittaa tiskejä, en pestä pyykkejä. En, en, EN!!